sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Taas tuli vuosi lisää. Ja uusia serkkuja :)

Ikämittariini siis :) Tässä kohtaa sitä ei ehkä tee mieli enää niinkään juhlistaa. Mutta onhan se yksi hyvä syy täytekakun tekemiseen ja syömiseen  :)
Virallisesti syntymäpäivä oli eilen, 17.11. mutta kakkua syötiin vasta tänään, kun miehellä oli töihinmeno vasta puoleen päivään. Saatiin nautiskella kakkukahvit suht rauhassa. Ja koska itse sain päättää millaisen syntymäpäiväkakun haluan leipoa, päädyin suklaa-mansikka hyydykekakkuun.  Joka näytti tältä siinä vaiheessa, kun kukaan ei ollut sitä vielä maistellut.

Suklaa-mansikkakakku. Suklaa cookies pohjalla.
Sitten niihin serkkuihin! Ollaan pariinkin otteeseen saatu ihania uutisia pienen ajan sisällä :)
Viime viikon torstaina meidän pojat sai uuden pienen serkkupojan ja tänään tuli viestiä, että toinenkin serkku, pikkuinen tyttö, on syntynyt aamulla <3 Molemmat vauvat tuli miehen sisaruksille, toinen pikkuveljelle ja toinen pikkusiskolle. Nyt odottelemme vielä jännityksellä kolmannen serkun saapumista- siskollani on laskettuaika 20.11. Kyllä tämä on nyt jänskää!! Ja tässäpä taas hyvä syy heilutella puikkoja ahkerasti :) Aloitin juuri pieniä junasukkia,. Katsotaan jos saan ne kuvattavaksi asti tässä lähiaikoina.

Nyt on vähän laitettava tulta takkaan, jotta pysyy lämpö sisällä. Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille :)

torstai 15. marraskuuta 2012

Vapaalla :)

Ihanaa :) Minun osaltani työviikko on nyt pulkassa. Tämän aamuvuoron jälkeen aloitan nimittäin  ihanan viiden päivän vapaan. Tosin loppulistalla onkin sitten enää vain yksi vapaa, kun nämä muut sain nyt näin pötköön. Mutta ehkä se loppupätkän sitten tarpoo, kun on saanut pitää niin pitkän vapaan.

Huomenna täytyy muistaa käyttää esikoinen oikomishoidossa ja sen jälkeen lupauduin menemään kuntosalille työkaverin kanssa. Salilla olen nyt viimeisen vuoden aikana yrittänyt käydä mahdollisimman säännöllisesti. Piti ensin kärsiä selän niksahdus ennen kuin sisäistin ihan tosissaan sen, että tuki-ja liikuntaelimiä pitää vahvistaa ja huoltaa jos meinaa työuransa saattaa loppuun saakka.... Koville ne joutuvat minunkin ammatissani.

Keskimmäinen pojista meni tänään koulun jälkeen kaverinsa synttäreille, jotka vietetään täällä. Arvatenkin on odottanut tätä päivää kovasti. Pari kertaa ollaan poikien kanssa käyty huvittelemassa siellä poikien kanssa ja ihan kiva paikka se on. Nuorimmainen kuluttaa tunnin mittaista peliaikaansa pleikkarilla.
Kirjastoon pitäisi tänään vielä suunnistaa, jos vaikka löytyisi jotain kivaa uutta lukemista.

Nyt keittelen itselleni iltapäiväkahvit ja sitten lähden metsästämään niitä palautettavia kirjaston kirjoja.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Isänpäivän puuhasteluja



Aikalailla iltaan on jo ehtinyt tämä sunnuntai.
Meillä aloiteltiin aamu sillä perinteisellä sipinällä ja supinalla, rapistelulla ja kolistelulla. Ja sitten hyökkäys nukkuvan iskän ympärille kera ainakin neliäänisen onnittelulaulun ;) Omatekemiä kortteja ihasteltiin -tänä vuonna ne yllättäen olivat kovin moottoripyöräaiheisia ;) Tokaluokkalainen oli lisäksi koulussa taiteillut kivan värikkään savikulhon, jossa voi kuulemma säilyttää kaikenlaisia aarteita. Meiltä yhteisesti tuli sitten kapselikahvinkeitin, jolla voi sitten välillä tehdä herkutteluhetkiin kahveja.

Ylläolevan kakun täytin iltamyöhällä jääkaappiin mehustumaan. Koska meidän perheessä kakku on suurta herkkua, olen pääsääntöisesti ruvennut tekemään kakkupohjat levyistä. Tässä on Kinuskikissan blogista löydetty- ja hyväksi havaittu- kaakaolevykakkupohja. Pohjat kostutin kahvilla ja laitoin molemmille pohjille ohuelti äitini tekemää ihanaa mustikkahilloa. Väliin tuli lisäksi banaaniviipaleita ja vanilja-kreemiä täydennettynä kermavaahdolla ja mansikkasurvoksella. Koristeluun emme tänä aamuna hirveästi satsanneet, kun arvatenkin kakku meni melkein samantien. Mutta pakollisesti SUKLAATA piti laittaa ;) Kynttilä sytytettiin Jussi-papalle, joka nukkui pois 2vk ennen meidän esikoisen syntymää. Sitten Skypetettiin vaarille onnittelupuhelu, ja todettiin että samanlainen isänpäiväkeli oli Keski-Suomessa kuin täällä meilläkin- eli vesisadetta.

Iltapäivällä iskä ja pojat otti pleikkarilla autoilukisat. Ja hauskaa kuulosti olevan niin isolla kuin pienilläkin pojilla ;) Minä käytin sen ajan keittiön kaappien järjestelyyn....pieni varaslähtö joulupuuhasteluille.

Nyt onkin sitten mukava nököttää sohvannurkassa leffan äärellä :)

perjantai 9. marraskuuta 2012

Piirakkaa, sukkia ja piirakkasukkia :)

Ihan kirjaimellisesti noita kaikkia on mahtunut eiliseen ja tähän päivään. Pitkästä aikaa päätin tehdä mustikkapiirakkaa - tosin ajanpuutteen vuoksi hieman oikaisin ennen iltavuoroon lähtöä ja käytin valmista murotaikinaa. Ihan hyvää tuli - täytteenä siis kermaviiliä ja tietenkin niitä mustikoita. Tänään piirasvuoka jo ammottaa tyhjyyttään. Sainpa sentään aamuvuoron jälkeen palasen minäkin päiväkahvin kanssa :)

Sukkia olenkin sitten taas innostunut kutomaan syksyn ja talven hiipiessä luoksemme. Kesällä en tee neulomuksia oikeastaan ollenkaan. Mutta kun pimeämpi ja kylmä aika koittaa, on sohvannurkassa mukava näpertää jotakin.
Tässäpä joitakin aikaansaannoksiani viime viikoilta.
Kantapäättömät kierrevarsisukat itselleni


Villasukat Joonakselle

Raitasukat Jesselle
 
Pikkusukat siskon tulevalle vauvalle
Toiset pikkusukat jollekin suvun tulevista pienokaisista



Tekeillä olevat Piirakkasukat pukinkonttiin.




Siinäpä niitä sukkia sitten olikin. Nuo Piirakkasukat olen aloittanut joskus viime vuonna ja jäivät sitten jostain syystä kesken. Malli on otettu Novitan sukkaliitteestä, jonka olen onnistunut laittamaan jonnekin oikein hyvään talteen.... En siis löytänyt lehteä vielä, mutta onneksi jonkinlainen muistikuva on siitä, miten sukkaa kudotaan. Ja jotenkin sain laskettua päällyksen pitsineulekuvionkin tuon ekan sukan perusteella. Nyt yritän saada nämä sukat valmiiksi ja pakettiin ennen kuin aloitan mitään muuta uutta. Sen verran kauan joutuivat odottelemaan neulekopassa :) 
 
Tällähetkellä lämmittelen takkaa kotona nuorimmaisen kanssa, joka on hyvin katkera siitä, ettei päässyt tänään ala-asteen halloween discoon. Pukukin oli jo valmiiksi mietittynä.... Vaan ei voi mitään, kun yrjö tuli kylään kesken koulupäivän ja iskä oli joutunut sitten hakemaan tokaluokkalaisen tietysti kotiin. Hieman haikein mielin sitten katseli, kun Joonas valmistautui lähtemään discoon. Parin tunnin päästä täytyy käydä poimimasta discoilija koululta ja samalla reissulla esikoinen kaverinsa luota kylästä.
Nyt voisin vähäksi aikaa tarttua sukkapuikkoihin, niin pääsisin tuossa piirakassa eteenpäin ;)
 
Mukavaa perjantai-iltaa :)


 
 

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Come back

Ohhhoh.... Nyt kun katselen tuota edellisen kirjoituksen päivämäärää, niin voin todeta ettei sitä tosiaan huomaa, kuinka aika kuluu vikkelään. Ja niin on tosiaan ollut kiirusta (MUKA) ettei tänne ole saanut aikaiseksi eden pienen pientä päivitystä...
Saisinkohan itseäni niskasta kiinni? Tekisi come backin ?
Ehkä nyt sitten taas talvi ja pimeys antavat aikaa istua sisällä ja sohvannurkassa. Kesällä tulee kai muutenkin vähemmän oltua koneella- JOS sattuu olemaan kiva KUNNON kesä. Mitä viime kesä ei todellakaan kyllä ollut... Mutta viime kesälle minulla olikin kaikkea muuta ylimääräistä aktiviteettia :) Nyt kun ensimmäistä kertaa olin ansainnut jopa 28 lomapäivää -joista kesälomaan kului 21 päivää. Niistä ylimääräisistä aktiviteeteista palailen kertomaan hieman myöhemmin. Nyt on taas (MUKA) kiire mennä. Tai oikeastaan kyllä OIKEASTI on, kello nimittäin tikittää jo nukkumaanmenoaikaa. Lapsukaiset on saatava ajoissa koulutaksille ja itse suunnistan huomenna iltavuoroon.

Hyvää yötä tältä keskiviikolta. Palailen astialle toivottavasti pian :)


tiistai 18. lokakuuta 2011

Syysloma- ja lapsetonviikko

Meillä on ollut oudon hiljaista viime perjantaista lähtien...Syynä se, että kaikki lapset lähtivät viettämään syyslomaa Keski-Suomeen mummon ja vaarin luo. Ensimmäinen kerta kun ovat siellä kaikki kolme yhtäaikaa. Hyvin on kuulemma mennyt ja kaikkea kivaa mummulatouhua on puuhailtu. Ihana, että pääsivät lomailemaan, kun minulla ja miehellä on syyslomaviikolla peräti yksi vapaapäivä. Poikien aika olisi täällä kotona varmaankin käynyt pitkäksi. Tästä "lapsettomuudesta" pitäisi kai nyt sitten yrittää nauttia. Mutta outoa se on äkkiseltään, kun tottunut vilskeeseen ja vilinään - niin ja tekemään ruokaa isolle porukalle! Kaupassa sitä joutuu aina muistuttelemaan itselleen, että ei tarvitse ostaa noin paljon kun on vain kaksi ruokailijaa... Näillä näkymin pojat ovat kotiutumassa viikonloppuna.

Sitten taas vähemmän mukava asia... Meidän tiskikone otti ja hajosi. Takuu vähän aikaa sitten umpeutunut, eli ei mikään ikäloppu kone. Onneksi saimme vakuutusyhtiöstä selville, että kotivakuutus kattaa tuommoisen hajoamisenkin. Omavastuu on jonkin verran, mutta tulisi edes jotain korvausta kotiinpäin! Huomenna olisi tarkoitus lähteä metsästämään uutta konetta. Tässä taas totean saman kun jossain tuolla aiemmassa kirjoituksessani ( silloin hajosi taulu tv.) että eipä ole nykyisillä teknisillä laitteilla kummoinen tuo kestävyys! Maksaa paljon ja kestää huonosti....Nyt sitten on menty käsitiskin voimin. Tässä kohtaa ehkä hyvä, että ne pojat on tosiaan siellä mummolassa- tiskiä tulee vain kahdelta ihmiseltä ;)

Viime viikolla posti toi ihanan Novitan sukka-lehden sekä Talvi 2011 lehden kun liityin Novita-klubiin. Sukkallehdessä on niiiiin monta ihanaa mallia, että en meinannut osata päättää mitä tekisin ensiksi! Puikoille pääsivät lopulta Piirakka-sukan nimellä kulkevat tekeleet. En ole aiemmin kyseistä mallia neulonut, mutta toistaiseksi on onnistunut ihan hyvin ja tykkään tuosta mallista. Kohta on eka sukka valmis ja ne muuten tulee sitten ihan minulle itselleni käyttöön! En muista koska olisin  viimeksi itselleni tehnyt sukkia, kun aina kudon lapsille :) Mutta nyt saavat omatkin varpaat  lämmikettä!

Nyt istahdan hetkeksi Piirakka-sukan pariin sohvannurkkaan ja selaan tv-kanavia jos vaikka jotain katsottavaa löytyisi! Kivaa syysloman jatkoa niille, jotka lomailevat nyt ja muille muuten vaan mukavaa viikon jatkoa :)

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Hiljaiseloa on ollut...

T'äällä blogissani siis. Ihan live-elämässä se onkin sitten ollut toisin päin. Kesä meni ihan hujauksessa ohi! Mulla ei vielä virallista kesälomaa ollut kuin 10 päivää, kun olen vielä sen verran uusi vakkari. Ensi vuonna sitten on jo enemmän! Kesällä olimme aika paljon tässä kotosalla, kun oli pihahommaa, remonttihommaa, puutarhahommaa yms omakotiasujan puuhaa. Tein kyllä kuopuksen kanssa ihan kaksin viikon junareissun Keski-Suomeen mummolaan ja siskon perheen luo. Se oli kyllä tosi kiva matka, kun Jessen kanssa ei koskaan olla oltu kaksin missään. Isommat pojat piti sillä aikaa kotia pystyssä iskän kanssa.

Keväällä tein pihapiiriin kasvimaan, ihan testiperiaatteella. Kylvettiin poikien kanssa tilliä, porkkanaa, jää- ja lehtisalaattia, hernettä sekä avomaankurkkua. Runsas sato oli meille kaikille iloinen yllätys- erityisesti kurkkujen suhteen, joita syötiin urakalla ja säilöttäväksikin jäi vaikka kuinka paljon! Nyt on sitten kylmässä monta purkkia valkosipulikurkkuja ja muutama rasiallinen kurkkusipulisalaattia. Omista puista saatiin omppujakin ihan kiitettävästi.

Elokuussa meidän nuorimmaisesta tuli koululainen. Kaikki pojat ovat nyt sitten sillä pitkällä tiellä :) Siinä onkin ollut opetteleminen tuon kuopuksen kanssa, kun on aina ollut niin aamu-uninen ja eskariin mentiin usein vasta 8.30.. Nykyisin kello herättää pojat joka aamu klo 6.30 ja bussi hakee 1,5km:n päästä klo 7.40. Vähän harmitti tuo bussipysäkin vaihtuminen kun ennen pojat haettiin ihan tuosta nurkalta, mikä oli varsinkin viime talven superpakkasilla tosi hyvä homma. Nyt on matkaa paaaljon enemmän. Suurimmaksi osaksi olemme päässeet kuitenkin viemään poikia autolla pysäkille aamuisin. Mutta on myös niitä aamuja, jolloin joutuvat tarpomaan jalkaisin.

Nyt syksyn tultua oikein kunnolla ja kiireiden helpotettua jää aikaa päivittää tätä blogiakin hieman useammin. On tuo neulekärpänenkin taas puraissut, kuten yleensä aina syksyn saavuttua käy. Että niitä mahdollisesti valmistuvia ja työnalla olevia juttujakin tänne sitten laittelen. Ymmärrettävistä syistä ei oikein kesän intiaanihelteillä tullut hikisissä kätösissä puikkoja heiluteltua ;)

Loppuun voisin lisätä hieman kuvia makupaloiksi menneistä kuukausista. Tavataan taas piakkoin !

Yksi viime kesän suosikkijutuista oli uusi jättitramppa.


Siirretään neljännelle ja kuudennelle luokalle :)





Kuopus "valmistui" eskarista !

Pihametsikön kielomeri


Yksi pihan ruusupensaista




Etupihalle tehtiin uusi patio

Jessen eka junamatka, Keski-Suomeen mummolaan :)

Karstulassa Arja-tädin ja Samu-serkun luona, herkkujen äärellä

Oman kasvimaan kurkkuja. Ja niitä tuli PALJON!

Niiden kurkkujen jatkojalostuksen tuotteita :)

Kesäloman jälkeen alkoi taas koulutie! Juusolla 6.lk, Joonaksella 4.lk ja Jessellä 1.lk